HVM Infra Oy on infrarakentamisen rautainen ammattilainen.
HVM Infra Oy on 60-luvulla perustettu infrarakentamisen ja purkutöiden kokonaispalveluiden toimittaja. Vuosien varrella yritys on laajentanut puutavara-ajosta maanrakennukseen.
Tänä päivänä HVM Infra Oy on tunnettu siitä, että osaava henkilöstömme ja monipuolinen kalustomme taipuu maanrakentamisen kaikkiin tarpeisiin. Suoritamme infrarakentamista ja purkua asiakkaiden tarpeiden pohjalta luotettavasti, tehokkaasti ja taloudellisesti.

Yksi kumppani. Kaikki
infrarakentamisen erikoistyöt.
Nykyaikaisen yrityksen toiminta pitää sisällään maanrakennus- ja purkutöitä, kierrätystä, erikoisrakentamista, työsiltojen rakentamista sekä energiarakentamista kuten maalämpöjärjestelmien asennusta. Hyvä laatu aikaansaadaan koulutetun ja ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi asianmukaisella ja suorituskykyisellä kalustolla. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa pystymme takaamaan asiakkaillemme parhaan ja laadukkaimman lopputuloksen.
Toimitamme palveluita asiakkaiden tarpeiden pohjalta luotettavasti, tehokkaasti ja taloudellisesti
Jokainen projekti suunnitellaan asiakkaan tavoitteiden mukaisesti. Toimimme sovitussa aikataulussa ja kustannustehokkaasti, jotta lopputulos täyttää sekä laadulliset, että taloudelliset vaatimukset.
Henkilöstömme on sitoutunutta, ammattitaitoista ja motivoitunutta
Menestyksemme perustuu osaavaan henkilöstöön. Yhteinen tavoite, ammattitaito ja vastuullinen asenne näkyvät työn laadussa.
Kalustomme on suorituskykyistä ja monipuolista ja se pystyy vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin
Laaja ja hyvin huollettu kalustomme mahdollistaa tehokkaan työskentelyn kaikissa projekteissa. Valitsemme oikeat koneet kuhunkin tehtävään, mikä takaa sujuvan ja laadukkaan lopputuloksen.
Kehitämme työturvallisuutta jatkuvasti
Pidämme huolta ihmisistä, kalustosta ja ympäristöstä. Nolla tapaturmaa on toimintamme perusta. Turvallisuus syntyy arjen teoista, vastuusta ja jatkuvasta toiminnan kehittämisestä.
Teemme kerralla valmiiksi
Huolellinen suunnittelu ja tarkka toteutus takaavat aikaa ja käyttöä kestävän lopputuloksen.
Toteutamme infrarakentamisen projektit kokonaispalveluna, alusta loppuun.
Arvomme
Arvot, jotka näkyvät koko henkilöstömme toiminnassa joka päivä ovat yhteistyökyky, laatuajattelu sekä ympäristöarvot. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa pystymme takaamaan asiakkaillemme parhaan ja laadukkaimman lopputuloksen. Yhteistyökumppaneidemme tulee noudattaa kaikessa toiminnassaan työturvallisuus- ja ympäristölakeja, asetuksia ja muita yhtiön/viranomaismääräyksiä ja -ohjeita samoin kuin loppuasiakkaan antamia työmaakohtaisia ohjeita ja määräyksiä.
Kunnioitamme ympäristöä kaikessa toiminnassamme, kuten lämmitysratkaisuissa ja konevalinnoissa. Yrityksellämme on myös käytössä oma kierrätys- ja purkumateriaalien vastaanottopaikka, jossa käsitellään ja lajitellaan betonia, puuta sekä metalleja jatkokäyttöä varten.
Yhteistyökyky
Laatuajattelu
Ympäristöarvot
Tutustu myös
Meille töihin
Vastuullisuus
Referenssit